Syksy...

Viikonloppuna ihana kesäinen ilma, ja ennenkaikkea lämpö, helli ihan toden teolla. Näin pitkälle piti odottaa myös erästä jokakesäistä rutiinia, nimittäin pidempää pyöräretkeä, joka suuntautuu Lappeenrantaan. Jo useamman vuoden ajan, on tämä retki ollut ohjelmassa, mutta tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun lähdin matkaan yksin. Aikaisemmin kesällä ei ilma ole ollut suosiollinen retkelle tai sitten sopivaa ajankohta ei muuten vain ole osunut kohdalle. Nyt kuitenkin kaikki muut palaset yhteistä vapaapäivää lukuunottamatta olivat kohdallaan. Siis matkaan.

Matkan aikana jaksoin lukemattomia kertoja hämmästellä ja ihastella Suomen kaunista kesää, peltomaisemia ja maaseutua. Toisaalta tuntui hieman surumieliseltä, että tuota ihanuutta en päässyt kenenkään kanssa jakamaan. Kaksin kaunihimpi. :)

En ole juossut maratoneja vuosiin, mutta pyöräreissullani kyllä kävin vähintään yhtä paljon tunnetiloja ja ajatuksia läpi kuin maratoneilla, ehkä jopa enemmän. :) Maratoneilla 25-35 km välinen matka on minulla mennyt aina ihan "sumussa". En muista, että olisin ajatellut ko. aikana yhtään mitään, havahduin vain aina n. 35 km:n kohdalla siihen, että hei, maaliin on enää 7 km. :) Mutta nyt pyörän selässä viiletellessäni minulla oli totisesti pää täynnä ajatuksia. Ajoittain vaivuin hyvinkin surumielisiin tunnelmiin. Ihmettelin mielessäni, että mistähän moinen, kunnes pikadiagnoosin tehtyäni tajusin, että minua vaivaa "syysmasennus". 

Menneinä vuosina syksyyn on usein liittynyt arkirutiineihin paluu tai vaikkapa ammattia täydentävien opintojen aloitus. Toisinaan olen yksinkertaisesti vain ollut innoissani siitä, että kesähelteiden jälkeen voi pukea taas farkut jalkaan ja heittää villapaidan päälle. Tänä kesänä olen kuitenkin pukenut kesävaatteet päälleni vasta viimeisten kahden viikon aikana ja ajatus siitä, että nyt todellakin on jo elokuun loppupuoli=syksy, saa mieleni hieman matalaksi.  En haluaisi vielä päästää irti kesästä ja sen riemuista.

Niin… Jospa vain sittenkin ottaisinkin ilon tästä hetkestä, tästä kesästä ja tunnelmasta, mitä koen juuri nyt?! Eikös tämä kaikki ihanuus mene hieman ohi jos vain surkuttelen sitä, että kohta on taas edessä syksyn sateet ja pimeys? Joogassa pyritään hengitystä ohjaamaan sinne mistä kehon kireyksiä löytyy, ja päästämään niistä irti. Mitäpä jos tuonkin tuon ajatuksen tähän hetkeen?! Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja nautin tästä hetkestä, sillä tämä hetkihän minulla tällä hetkellä vain on. <3