Milloin on aika jarruttaa?

Eilen aamulla havahduin siihen tosiasiaan, että olen itse asiassa todella väsynyt. Tämä havainto yllätti minut totaalisesti, sillä viime viikolla puhkuin energiaa. Vai puhkuinko? Siis ihan oikeasti. Ehkäpä kuitenkin mennä puskin eteenpäin tapaamisesta toiseen ja omasta treenistä toiseen, mikä näennäisesti vaikutti itsestäni hyvältä boogilta. Ja kenties juuri siksi en "ehtinyt" huomaamaan noita väsymisen merkkejä aiemmin.

Koko eilisen päivän, siis heti heräämisen jälkeen, haaveilin siitä, että kun vapaudun töistäni uppoudun sohvan lumoavaan syleilyyn, enkä nouse sieltä pois koko iltana. Pienen ja hyvin lyhyen sisäisen kamppailun jälkeen, peruin oman illaksi suunnitellun treenini. Parin tunnin sohvalla makailun ja tunnin päiviäunien jälkeen puhkuin jälleen energiaa, ainakin näennäisesti. Tuumailin hetken, että mitähän sitä tekisi, mitään ei ollut välttämätöntä tehdä, mutta jotenkin sohvalla makaaminenkin alkoi tuntua pitkästyttävältä. Päädyin valmistamaan raakasuklaata ja tämän jälkeen ajatukseni olikin jo seuraavassa asiassa; pari pientä työasiaa oli aivan pakko tarkastaa ja varmistaa ja kyllähän sitä joogaharjoituksenkin ehtii tekemään. Siis sellaisen ihan kevyen ja lyhyen. :)

Seuraava sisäinen kamppailu syntyi kuitenkin siitä joogaharjoituksesta. Jos kuitenkin tekisin astanga-harjoituksen, sellaisen ihan lyhyen vain tai olisko flow kuitenkin mukavampaa? Hetkellisesti havahduin jo tunnistamaan entisen maratoonarin ajatusmaailmaa kamppailun lomassa. Siis sitä maailmaa, jossa mentiin aina vähän yli tai vähän kovempaa kuin aiemmin, huolimatta siitä, mitä keho kulloisellakin hetkellä olisi eniten kaivannut. Painettiin kaasua sellaisellakin hetkellä, kun olisi pitänyt painaa jarrua. Järki voitti kamppailun, vaikka päiväunien jälkeinen energiapiikki yrittikin saada minut toimimaan toisin.

Illanpäätteeksi rauhoitin mieltäni kynttilän valossa yin-joogan parissa. Sanottakoon, että lähtökohdat harjoitukseen oli hyvin rauhoittavat, mutta ihan näin ihanasti ei harjoitus mennyt. Jouduin toistuvasti käskyttämään itseäni rauhottumaan, keskittymään omaan hengitykseen ja olemaan vain läsnä hetkessä. Ei ollut helpoimmasta päästä tuo harjoitus. Mutta oma levottomuuteni kertoi kuitenkin sen oleellisen, että rauhoittuminen oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Olkoon, että harjoitus ei mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta se vahvisti entisestään ajatusta siitä, että nyt on tosiaan aika painaa jarrua. 

Take a deep breath. 
Get present in the moment
and ask yourself 
what is important 
this very second.
<3