Kuka minä olen?

Tiedättekö sen tunteen, kun on niin innoissaan jostakin, että ei meinaa pysyä nahoissaan ja jalatkin tuntuvat leijuvan maanpinnan yläpuolella? Minulle oikeastaan koko tämä alkuvuosi on ollut tällaista aikaa. Erityisen innoissani olen ollut opinnoistani. Tammikuussa alkoi minun polkuni kohti Ayurvedan maailmaa. Ayurveda on siis koko ihmiskunnan vanhin lääketieteellinen järjestelmä, jonka juuret juontaa yli 3000 vuoden takaiseen Intiaan. Ayurveda käsittää jokaisen ihmisen ainutlaatuisena kokonaisuutena, joka koostuu kehosta, mielestä ja tietoisuudesta, ja joka elää harmoniassa ympäristönsä kanssa. En tämän enempää avaa tällä erää Ayurvedaa, sillä kuten sanottu, polkuni tässä maailmassa on vielä hyvin alkutaipaleella. 

Opiskelua kuitenkin avaan hieman. On hienoa huomata, miten jokin asia aiheutaa niin suuria VAU-elämyksiä. Lueskellessani oppikirjaani kylmien väreiden sävyttämänä, minulle selkeni ja kirkastui entisestään se, että olen nyt todella sellaisen asian äärellä, mikä vaan on kaikin puolin niin oikea. Toki opiskelu tuo mukanaan myös tuskaa. Tiedättehän sen hetken, kun luulee tietävänsä ja ymmärtävänsä, mistä puhutaan ja heti seuraavassa hetkessä tajuaakin, ettei tajua mitään. Aah, niin ihanaa ja kamalaa yhtäaikaa. Opiskelu pistää myös kalenteriani uuteen uskoon ja kiilaa viikonlopuissani tärkeysjärjestyksessä kärkisijalle. 

Kaiken tämän uuden äärellä, olen samalla myös vanhan eli oman itseni äärellä. Huomaan entistä tarkemmin kuuntelevani ja pohtivani omaa sisäistä ääntäni. Mitä se minulle sanoo? Mikä minusta juuri nyt tuntuu oikealta askeleelta? Mihin päätökseen se kutsuu minut päätymään? Mitä minä oikeasti haluan? Kuka minä oikeasti olen? Vastauksia kaikkiin näihin kysymyksiin en vielä ihan tarkkaan tiedä, mutta saan vinkkejä niihin erityisesti kuuntelemalla sydäntäni. Punnitsemalla sitä, miltä minusta minkäkin päätöksen äärellä tuntuu. Jos se tuntuu koko olemuksessani hyvältä, päädyn todennäköisesti siihen vaihtoehtoon. Olen ehkä siis jossain kohtaa kiireessäni hukannut ennen kaikkea taidon sydämeni kuuntelemisen. Onnekseni voin todeta, että se todellinen minä alkaa pikku hiljaa kuoriutua kerros kerrokselta esiin. Vielä en ole päässyt ihan oman itseni ytimeen saakka, mutta ymmärrän, että vaikka muutun kaiken aikaa, niin siellä ytimessä on silti se todellinen minä. Se minä, mitä olen aina ollut, tässä hetkessä se on vain rikastettu muutamalla vuodella elämänkokemusta. 

Tiedätkö sinä, kuka sinä olet? Siis ihan oikeasti. <3

Hiljaisuudessa voit kuulla, mitä sydämesi sinulle kuiskii.