Do more of what makes you happy

Olen aina ollut kiltti. Noh, ehkä murrosiässä olen läpikäynyt jonkinlaisen kapinavaiheen, mutta pääsääntöisesti olen aina ollut kiltti. Kiltteyteen luen myös sen, että minun on aina ollut hyvin vaikea saada suustani ulos sanaa ei. Kieltäytyminen on vaatinut kohdallani erittäin paljon harjoittelua, eikä se edelleenkään ole minulle helppoa, mutta en enää tee asioita niin paljon kuin aiemmin vain miellyttääkseni muita. Minun elämä, minun valinnat, minun tahto. 

Kohdallani tähän liittyy muutakin. Kun vielä treenasin maratoneille, lenkille piti (huom! piti) lähteä säällä kuin säällä. Taisinpa sen ääneenkin sanoa kerran jos toisenkin, että juoksumukavuus huonolla säällä on pukeutumiskysymys. Vasta viime talvena jäin oikein kunnolla asiaa miettimään ja tulin siihen tulokseen, että ei. Se ei ole kohdallani pukeutumiskysymys. En ole talvi-ihminen, en oikeasti pidä talvesta ollenkaan ja juokseminen kylmässä, viimassa ja tuiskussa on pääsääntöisesti mielestäni aivan kamalaa. Monta vuotta ja satoja kilometrejä olin juossut vasten tahtoani tuiskussa, loskassa ja viimassa, en vain tiedostanut sitä silloin. En ollut koskaan pysähtynyt asiaa kunnolla miettimään.

Itsensä kuuntelun olenkin havainnut olevan oma taiteen lajinsa. Joskus on osattava ja kaiveltava omaa sisintään ja mietteitään, sillä itselleen voi uskotella paljon asioita. On helppo imeytyä mukaan juttuihin, kuten erilaisiin harrastuksiin vain sen vuoksi, että kaikki muutkin niin tekevät. Sehän on kertaluonteisesti ihan ok, mutta jos huomaa harrastavansa jotain lajia, josta ei oikeastaan tykkää yhtään, niin silloin ollaan todella väärällä polulla. Sillon on uskallettava sanoa ei. Oltava rehellinen ainakin itselleen.

Olen viime aikoina useampaankin otteeseen todennut liikkuvani fiilispohjalta. Minulla on tietyt tavoitteet, joihin tähtään ja joiden saavuttamiseksi treenaan, mutta muu liikunta näiden ympärillä tapahtuu täysin sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Sen täytyy kuitenkin olla sellaista, mikä saa hymyn huulilleni ja tunnin jälkeen odottamaan malttamattomana seuraavaa kertaa. 

Akrobatia on tällä hetkellä juttu numero yksi siinä mielessä, että sen eteen teen eniten nyt töitä. Toisaalta on hassua, että asia, mikä on minulle kaikkein suurin haaste ei välillä tunnu tekemiseltä lainkaan. Akrobatian parissa koen myös suurimpia onnistumisen elämyksiä ja itseni voittamista. Ja lähipiirini saa todennäköisesti väsymiseen asti kuulla hehkutustani uusista tempuista, joita olen oppinut tai siitä, miten vihdoin uskalsin irroittaa kädet renkaasta jossain tietyssä liikkeessä. Toisaalta, kun kaipaan rauhoittumista, vastapainoa tarjoaa jooga. Se on minulle käsittämätön hyvänmielen lähde. Se, mikä saa minut hymyilemään ilman mitään sen kummempaa syytä. <3

Do more of what makes you happy <3