Minun tarinani mukavuusalueelta poistumisesta

Tämä postaus on hieman erilainen kuin muut viimeaikaiset postaukset, mutta jostakin syystä koin tarvetta tarttua tähän aiheeseen juuri nyt. Ehkäpä siksi, että olen kuullut fraasin mukavuusalueelta poistumisesta lukemattomia kertoja viime päivien aikana. Tämä kirjoitus kertoo juurikin tuosta samasta aiheesta. Tämä on oikeastaan lyhykäisyydessään minun tarinani. Tarina hyvin, hyvin, ujosta tytöstä, jonka täytyi opetella olemaan rohkea ja luottamaan itseensä. 

Nuoruudessasi olin hyvin, hyvin ujo. En puhunut tuntemattomille ihmisille (en oikeastaan edelleenkään puhu, ellei joku muu puhu minulle ensin) ja onneksi minulla oli aina ulospäinsuuntautuneita ystäviä, jotka pitivät huolen puhumisesta, jotta minä pystyi seisomaan vieressä ja hymyillen kuunnella heitä. Uskon, että tämän kaltaisia ihmisiä on itseasiassa paljon keskuudessamme. Mutta minä olin niin ujo, etten edes uskaltanut varata itselleni aikaa kampaajalle. Oli vain yksinkertaisesti liian "pelottaa" puhua ihmisille puhelimessa. Tämän kaiken lisäksi, minulla oli todella suuri esiintymispelko. Tämän vuoksi pyrin kaikin keinoin välttämään tilanteita, joissa jouduin olemaan ihmisten edessä. Ja jos koulussa oli esimerkiksi tulossa jokin esitelmä tai vastaava, minä yleensä olin sinä päivänä sairaana, jotta pystyin siirtämään tuota tilannetta tulevaisuuteen. 

Olin intohimoinen urheilija, missä tahansa lajissa oikeastaan, ja eräänä päivän minulta kysyttiin, haluaisinko ryhtyä ryhmäliikuntaohjaajaksi ja jostain syystä, huomasin vastaavani kyllä tähän tarjoukseen. Hieman ristiriitaista, eikö? Mutta, minä vakuutin itselleni, että tämä olisi aivan eri asia kuin esiintyminen ihmisten edessä ja heille  puhuminen. Urheileminen oli jotain, mitä rakastin ja tämähän oli vain tuon rakkauden levittämistä. Ja niin päädyin ohjaamaan ryhmiä monen vuoden ajan. 

Esiintymispelko nosti päätään taas kolme vuotta sitten joogaopettajakoulutukseni aikana. Olin tuolloin todellakin ulkona mukavuusalueeltani. Joogamaailma oli monella tapaa niin erilaista kuin ryhmäliikuntatunnit, joita olin tottunut ohjaamaan. Ja se, että minun täytyi opettaa englanniksi oli tietenkin suuri tekijä tässä yhtälössä. Koulutuksen jälkeen, kun ohjasin ensimmäisiä kertoja äidinkielelläni, olin pulassa sen suhteen, mitä minun tuli puhua ja ylipäätään olin todella hermostunut opettaessani. Totta puhuen, hermostuneisuudesta olen päässyt eroon vasta ihan äskettäin. Mitä siis tapahtui, mikä muutti kaiken?

Yhtäkkiä olin tilanteessa, missä olin muuttanut ulkomaille opettamaan joogaa ja tämä oli minun pitkäaikainen haaveeni. Juuri ennen ensimmäistä ohjaustani Indonesiassa, olin paniikissa. Miten minä olenkaan pistänyt itseni tällaiseen tilanteeseen, mietin? Onko tarkoitukseni todellakin ohjata tätä suurta ryhmää ja vieläpä englanniksi? Voisinkohan vielä perääntyä tästä? Tietenkin selvisin tuosta ohjauksesta, vaikkakin suunnitelmani sarja oli liian lyhyt 90 minuutin tunnille, ja kesken tunnin minun piti vielä keksiä ja opettaa uusi sarja ryhmälleni. Tuon tilanteen jälkeen, en enää ole ollut peloissani ohjatessani suomeksi tai englanniksi, sillä halu opettaa on paljon suurempi kuin pelkoni. Ja koska opettaminen vain yksinkertaisesti on minun juttuni. 

Mitä siis haluankaan sanoa sinulle tällä kirjoituksella? Jos sinulla on unelma, ole rohkea ja seuraa tuota unelmaa. Kyllä, se on ihan varmasti pelottaa, mutta annas, kun kysyn sinulta tätä. Haluatko, että tuo pelko on esteenäsi unelman toteutumisessa? Tosiasia on, että harvoin asiat, joista uneksimme saavutetaan pysymällä mukavuusalueella. Niinpä minä haluan rohkaista sinua astumaan ulos tuolta alueelta, ja yksinkertaisesti uskomaan itseesi, AINA. Minä lupaan, että se on niitten kaikkien vatsassa lentelevien perhosten ja muitten vapinoitten arvoista. Siinä on kyse sinun unelmasi toteutumisesta. <3

PS. Tuleeko mieleesi jotain, mistä haluaisit minun täällä kirjoittavan? Kaikki kommentit ovat tervetulleita. <3

​“Do something uncomfortable today.
By stepping out of your box,
you don’t have to settle for what you are
- you get to create who you want to become.”
Howard Walstein

Photo by Sammie Vasquez on Unsplash