Carpe diem - Tartu hetkeen, osa 2

Pettymyksekseni joudun toteamaan, että minusta ei tullut surffaria. 😉Monsuunikautta lähestyttäessä merenkäynti oli ihan omaa luokkaansa ja ylipäätään veteen pääseminen laudan kanssa oli melkoinen haaste. Siellä kuitenkin räpiköin noin puolitoista tuntia, koettaen päästä ratsastamaan aallolla, mikä ei valitettavasti toteutunut. Kuitenkin olen todella iloinen, että yritin.

Koko lomani oli täynnä ihania kohtaamisia.  Yhtenä päivänä olin palaamassa "kotiin" North Cliffiltä (joka on noin kilometrin päässä) ja kiipesin jyrkkää mäkeä ylös samalla katsellen olkani yli merelle, jälleen kerran lumoutuneena tuosta näystä. Yhtäkkiä melkein törmäsin erääseen intialaiseen mieheen, hämmilläni, omissa ajatuksissani vain hymyilin hänelle, pyysin anteeksi ja jatkoin matkaani. Noin puolen kilometrin päässä kuulin jonkun huutavan jotain. Käännyin ympäri ja se oli tämä mies. Pysähdyin, hänen kävellessä minua kohti. Hän tervehti minua ja sanoi, että energia, joka kasvoiltani välittyi, oli jollain tapaa ainutlaatuista ja erityistä ja hän vain halusi tulla kertomaan sen minulle. Juttelimme hetken ja jatkoimme sitten matkaamme eri suuntiin. Myös hotellin vieraat olivat ihan omaa luokkaansa ja jokaisen seurassa oli mukavaa ja välitöntä viettää aikaa. Jokainen noista vieraista myös omalla tavallaan inspiroi jollain elämän osa-alueella minua. Toki myös henkilökunta oli aivan omaa luokkaansa, jokainen heistä sai oloni tuntumaan kotoisaksi. ❤

Kun lomaa oli takana reilu viikko aloin olla tosi harmissani kotiinlähdöstä. Minusta tuntui, että en ollut vielä valmis jättämään Intiaa taakseni. Niinpä mietiskelin päivän verran tilannetta ja päädyin jatkamaan lomaani kolmella päivällä. Ja onneksi jatkoin. Noiden päivien aikana minulla oli mahdollisuus suunnitella hieman tulevaa ja tavata suunnitelmieni tiimoilta joogaopettajani, joka asuu Varkalassa. Tämän vuoksi sain elämääni uuden ystävän, Evelynen, jonka kanssa saimme kunnian olla hotellin kaksi viimeistä asiakasta ennen sen sulkeutumista monsuunin ajaksi. Olimme myöskin etuoikeutettuja osallistumaan henkilökunnan päätösbileisiin, jossa naurua ja hauskoja hetkiä oli riittämiin. 😊

Seuraavana aamuna lähdimme Evelynen kanssa kohti lentokenttää ja aikanaan kohti Delhiä. Olin lähdöstä todella surullinen ja itseasiassa en muista, että oisin koskaan aiemmin jostain paikasta lähtiessäni itkenyt, mutta nyt koin senkin. Tuntui kuin jotain olisi vielä jäänyt kesken tai jotain minusta olisi jäänyt Intiaan. Vielä seuraavana aamuna, kun kuljin kohti Finnairin konetta päämääränäni Helsinki, vuodatin krokotiilin kyyneleitä. Toki upgrade Finnairin business -luokkaan vähän helpotti tuskaani 😉, mutta ei vienyt sitä ihan täysin mukanaan.

Matkakertomukseni grande finale on vielä kertomatta. Intia opetti minulle vihdoin täydellisesti sen, että elämä on nyt. Kuten tässä on jo muutaman kerran tullut todettuakin, mutta alleviivaan vielä tuota tässä kertaalleen. Ja suurin asia tai päätös, minkä matkallani tein oli se, että otan lopputilin. Tämä asiahan oli jo ollut mielessäni jonkin aikaa ja kai ainoa kysymysmerkki asian tiimoilta oli se, että milloin ja toki olen punnustellut tämän tiimoilta eri vaihtoehtoja. Oikeastaan tämä asia on todella mielenkiintoinen siinä mielessä, että vuosikausia minun suurin haaveeni oli saada vakituinen työpaikka ja jonka vuosi sitten vihdoin sain. Kuitenkin tuo työ vie minua ja energiaani kaiken aikaa pois sieltä, minkä koen olevan se minun dharmani. Todellinen intohimoni; asia, joka antaa minulle niin paljon iloa jokaikinen päivä, ja se on jooga ja joogan opettaminen.  

Bring it on ❤

Kerrottakoon, että minulla ei tällä hetkellä ole mitään varmuutta tai edes tarkkaa suunnitelmaa tulevaisuuteni varalle, (mutta kukapa meistä tarkalleen tietää, mitä huominen tuo tullessaan?), minulla on kuitenkin silti vahva tunne, että olen nyt oikealla tiellä, vaikkakin tämä tilanne onkin niin pelottava. Voisin valita turvallisen vaihtoehdon ja tyytyä siihen, elämättä elämääni täysillä. Mutta olen mielestäni nyt tai ei koskaan päätöksen edessä ja jos en tee tätä nyt, koen, että tulen aina vain tyytymään johonkin helppoon ja turvalliseen. Siispä minun valintani oli NYT.

Elämässämme kadumme vain mahdollisuuksia, joihin emme tarttuneet. ~Lewis Carroll

​Carpe diem - Tartu hetkeen. ❤