Miten selittää jotain, mitä toinen ihminen ei ole kokenut? Tämä on ollut mieltä mullistavana kysymyksenä mielessäni viimeaikoina. Mikä siitä sitten tekee niin mullistavaa? No, minäpä koetan selittää.
Ihan ensin myönnettäköön, että olen viimeaikoina vältellyt ihmisiä. Olen vältellyt katsekontakteja ja tilanteita, joista tiedän jo etukäteen, että minun on puhuttava maanjäristyksestä ja kokemuksestani. Ja tämä on itseasiassa todella ristiriitaista, sillä minulla ei ole mitään ongelmaa puhua asiasta, eikä se mielestäni ole jättänyt minuun mitään traumaa. Muutama viikko sitten vihdoin tajusin, mistä tässä on kyse ja miksi käyttäydyn näin. Ja asiahan on niin, että ulospäin näytän varmasti ihan täysin samalta ihmiseltä kuin mitä olin kolme kuukautta sitten, mutta sitä ihmistä ei oikeasti ole enää olemassa. Ja siksi tämä on tilanne onkin niin vaikea minulle.
Ihan ensin myönnettäköön, että olen viimeaikoina vältellyt ihmisiä. Olen vältellyt katsekontakteja ja tilanteita, joista tiedän jo etukäteen, että minun on puhuttava maanjäristyksestä ja kokemuksestani. Ja tämä on itseasiassa todella ristiriitaista, sillä minulla ei ole mitään ongelmaa puhua asiasta, eikä se mielestäni ole jättänyt minuun mitään traumaa. Muutama viikko sitten vihdoin tajusin, mistä tässä on kyse ja miksi käyttäydyn näin. Ja asiahan on niin, että ulospäin näytän varmasti ihan täysin samalta ihmiseltä kuin mitä olin kolme kuukautta sitten, mutta sitä ihmistä ei oikeasti ole enää olemassa. Ja siksi tämä on tilanne onkin niin vaikea minulle.
Tilanne, missä nyt olen, on selkeyttänyt kaksi asiaa elämässäni (monia muitakin itseasiassa, mutta käsittelen nyt näitä kahta). Ensimmäinen on rakkauteni joogaan, mikä on entistäkin syvempää nyt. Tämä oli itseasiassa ensimmäisiä asioita, joita tajusin kotiuduttuani. Jooga oli minun lohtuni ja työkaluni, jolla sain jälleen yhteyden omaan kehooni ja sieluuni. Ja oli ja on itsestäänselvää, että jooga on minun nykyisyyteni ja tulevaisuuteni. Toinen asia oli minun kotimaani. Missä on minun kotimaani? Tätä on todella vaikeaa sanoa ääneen. Arvostan ja vaalin niin monia asioita Suomessa, mutta en enää tunne yhteyttä tähän maahan. Tästä olen toki puhunut jo vuosia ja siitä, että en vain kuulu tänne, mutta nyt tämä asia jotenkin kirkastui minulle niin selkeäksi. Tämä ei myöskään ole yllätys, onhan minun dharma-tyyppini “ulkopuolinen”, mikä selittää asiaa suurelta osin. Tässä on selitys dharma-tyypistäni (pyydän anteeksi kömpelöä suomennosta):
Joskus minusta tuntuu siltä, ettei kukaan oikeastaan ymmärrä minua, eikä kukaan koskaan tule ymmärtämäänkään. Rakastan vapautta ja itsenäisyyttä ja haluan olla vapaa. Vaikka voin sulautua moniin väkijoukkoihin, en koskaan koskaan tunne olevani osa niitä. Käytän monia hattuja, mutta yksikään niistä ei määrittele minua. Ihmiset voivat nähdä minut salaperäisenä, mutta olen juuri sellainen kuin olen - erilainen. Kohtaloni tai valintani mukaan olen kiinnostunut vieraista maista, kulttuureista, uskonnoista ja arvoista ja omaksunut joitakin näistä. Minussa lahjakkuutta ja kykyjä, joita ei aina tunnusteta, ja minun voi olla vaikea elää tässä yhteiskunnassa jos en tee kompromisseja. Tavoitteeni ovat verrattain ainutlaatuisia, ja minulla on omituinen tapa nähdä maailmaa. Joskus minusta tuntuu, että olen eksyksissä ja en tiedä, mikä todellinen tarkoitukseni on, mutta kun katson ympärilleni, muistan mitä se ei ole: en voi elää jonkun muun elämätapaa pelkästään turvallisuuden vuoksi, vaikka en olisikaan löytänyt vielä omaani.
Joskus minusta tuntuu siltä, ettei kukaan oikeastaan ymmärrä minua, eikä kukaan koskaan tule ymmärtämäänkään. Rakastan vapautta ja itsenäisyyttä ja haluan olla vapaa. Vaikka voin sulautua moniin väkijoukkoihin, en koskaan koskaan tunne olevani osa niitä. Käytän monia hattuja, mutta yksikään niistä ei määrittele minua. Ihmiset voivat nähdä minut salaperäisenä, mutta olen juuri sellainen kuin olen - erilainen. Kohtaloni tai valintani mukaan olen kiinnostunut vieraista maista, kulttuureista, uskonnoista ja arvoista ja omaksunut joitakin näistä. Minussa lahjakkuutta ja kykyjä, joita ei aina tunnusteta, ja minun voi olla vaikea elää tässä yhteiskunnassa jos en tee kompromisseja. Tavoitteeni ovat verrattain ainutlaatuisia, ja minulla on omituinen tapa nähdä maailmaa. Joskus minusta tuntuu, että olen eksyksissä ja en tiedä, mikä todellinen tarkoitukseni on, mutta kun katson ympärilleni, muistan mitä se ei ole: en voi elää jonkun muun elämätapaa pelkästään turvallisuuden vuoksi, vaikka en olisikaan löytänyt vielä omaani.
Tunsin suurta helpotusta, kun luin tämän ensimmäistä kertaa. Tämän myötä palaset loksahtelivat paikalleen kuin itsestään. Muistan jo olessani aivan pieni, miten nautin yksinolosta. Menin tietenkin mukaan, kun ystäväni tulivat pyytämään minua leikkimään, koska en halunnut jäädä ulkopuolelle, mutta tosiasiassa, tunsin oloni kaikkein mukavimmaksi ollessani yksin. Ja vaikka olin osa "porukkaa", niin silti minulla oli aina tunne, että olen erilainen. Kun kasvoin isommaksi, muistan miten katselin ulos huoneeni ikkunasta pilviä taivaanrannassa, ja tunsin suurta kaipuuta ja haikeutta johonkin, jota en osannut millään tapaa muotoilla sanoiksi. Se oli vain tunne sisälläni, tunne siitä, että elämäni on jossain muualla. Ja tämä johtaakin minut seuraavaan kysymykseen, missä minun kotini on, minne minä kuulun? Sanonta kuuluu, koti on siellä missä sydän on. Ja juuri nyt, minun sydämeni johdattaa minut johonkin, joka saattaa olla kotini, toisin sanoen, Intiaan. ❤ Intiaan, missä minun on tarkoitus viipyä... hmn, sanotaan vaikka toistaiseksi.
Mitä aikomukseni onkaan tehdä siellä? Se selviää, kun pysyt kuulolla. ❤
Mitä aikomukseni onkaan tehdä siellä? Se selviää, kun pysyt kuulolla. ❤
RSS Feed
