Ihan ensin myönnettäköön, että olen viimeaikoina vältellyt ihmisiä. Olen vältellyt katsekontakteja ja tilanteita, joista tiedän jo etukäteen, että minun on puhuttava maanjäristyksestä ja kokemuksestani. Ja tämä on itseasiassa todella ristiriitaista, sillä minulla ei ole mitään ongelmaa puhua asiasta, eikä se mielestäni ole jättänyt minuun mitään traumaa. Muutama viikko sitten vihdoin tajusin, mistä tässä on kyse ja miksi käyttäydyn näin. Ja asiahan on niin, että ulospäin näytän varmasti ihan täysin samalta ihmiseltä kuin mitä olin kolme kuukautta sitten, mutta sitä ihmistä ei oikeasti ole enää olemassa. Ja siksi tämä on tilanne onkin niin vaikea minulle.
Joskus minusta tuntuu siltä, ettei kukaan oikeastaan ymmärrä minua, eikä kukaan koskaan tule ymmärtämäänkään. Rakastan vapautta ja itsenäisyyttä ja haluan olla vapaa. Vaikka voin sulautua moniin väkijoukkoihin, en koskaan koskaan tunne olevani osa niitä. Käytän monia hattuja, mutta yksikään niistä ei määrittele minua. Ihmiset voivat nähdä minut salaperäisenä, mutta olen juuri sellainen kuin olen - erilainen. Kohtaloni tai valintani mukaan olen kiinnostunut vieraista maista, kulttuureista, uskonnoista ja arvoista ja omaksunut joitakin näistä. Minussa lahjakkuutta ja kykyjä, joita ei aina tunnusteta, ja minun voi olla vaikea elää tässä yhteiskunnassa jos en tee kompromisseja. Tavoitteeni ovat verrattain ainutlaatuisia, ja minulla on omituinen tapa nähdä maailmaa. Joskus minusta tuntuu, että olen eksyksissä ja en tiedä, mikä todellinen tarkoitukseni on, mutta kun katson ympärilleni, muistan mitä se ei ole: en voi elää jonkun muun elämätapaa pelkästään turvallisuuden vuoksi, vaikka en olisikaan löytänyt vielä omaani.
Mitä aikomukseni onkaan tehdä siellä? Se selviää, kun pysyt kuulolla. ❤