Niin… Jospa vain sittenkin ottaisinkin ilon tästä hetkestä, tästä kesästä ja tunnelmasta, mitä koen juuri nyt?! Eikös tämä kaikki ihanuus mene hieman ohi jos vain surkuttelen sitä, että kohta on taas edessä syksyn sateet ja pimeys? Joogassa pyritään hengitystä ohjaamaan sinne mistä kehon kireyksiä löytyy, ja päästämään niistä irti. Mitäpä jos tuonkin tuon ajatuksen tähän hetkeen?! Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja nautin tästä hetkestä, sillä tämä hetkihän minulla tällä hetkellä vain on. <3
Viikonloppuna ihana kesäinen ilma, ja ennenkaikkea lämpö, helli ihan toden teolla. Näin pitkälle piti odottaa myös erästä jokakesäistä rutiinia, nimittäin pidempää pyöräretkeä, joka suuntautuu Lappeenrantaan. Jo useamman vuoden ajan, on tämä retki ollut ohjelmassa, mutta tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun lähdin matkaan yksin. Aikaisemmin kesällä ei ilma ole ollut suosiollinen retkelle tai sitten sopivaa ajankohta ei muuten vain ole osunut kohdalle. Nyt kuitenkin kaikki muut palaset yhteistä vapaapäivää lukuunottamatta olivat kohdallaan. Siis matkaan. Matkan aikana jaksoin lukemattomia kertoja hämmästellä ja ihastella Suomen kaunista kesää, peltomaisemia ja maaseutua. Toisaalta tuntui hieman surumieliseltä, että tuota ihanuutta en päässyt kenenkään kanssa jakamaan. Kaksin kaunihimpi. :) En ole juossut maratoneja vuosiin, mutta pyöräreissullani kyllä kävin vähintään yhtä paljon tunnetiloja ja ajatuksia läpi kuin maratoneilla, ehkä jopa enemmän. :) Maratoneilla 25-35 km välinen matka on minulla mennyt aina ihan "sumussa". En muista, että olisin ajatellut ko. aikana yhtään mitään, havahduin vain aina n. 35 km:n kohdalla siihen, että hei, maaliin on enää 7 km. :) Mutta nyt pyörän selässä viiletellessäni minulla oli totisesti pää täynnä ajatuksia. Ajoittain vaivuin hyvinkin surumielisiin tunnelmiin. Ihmettelin mielessäni, että mistähän moinen, kunnes pikadiagnoosin tehtyäni tajusin, että minua vaivaa "syysmasennus". Menneinä vuosina syksyyn on usein liittynyt arkirutiineihin paluu tai vaikkapa ammattia täydentävien opintojen aloitus. Toisinaan olen yksinkertaisesti vain ollut innoissani siitä, että kesähelteiden jälkeen voi pukea taas farkut jalkaan ja heittää villapaidan päälle. Tänä kesänä olen kuitenkin pukenut kesävaatteet päälleni vasta viimeisten kahden viikon aikana ja ajatus siitä, että nyt todellakin on jo elokuun loppupuoli=syksy, saa mieleni hieman matalaksi. En haluaisi vielä päästää irti kesästä ja sen riemuista.
Niin… Jospa vain sittenkin ottaisinkin ilon tästä hetkestä, tästä kesästä ja tunnelmasta, mitä koen juuri nyt?! Eikös tämä kaikki ihanuus mene hieman ohi jos vain surkuttelen sitä, että kohta on taas edessä syksyn sateet ja pimeys? Joogassa pyritään hengitystä ohjaamaan sinne mistä kehon kireyksiä löytyy, ja päästämään niistä irti. Mitäpä jos tuonkin tuon ajatuksen tähän hetkeen?! Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja nautin tästä hetkestä, sillä tämä hetkihän minulla tällä hetkellä vain on. <3
0 Comments
No pain, no gain vai olisiko maltti on valttia tähän kohtaan parempi lausahdus kuitenkin...
Pari muutakin klassikko -sananpartta (ei ehkä niin positiivisia) on pyörinyt nyt viikon päivät mielessäni. Ai miksikö? No siksi, että olen kylmän rauhallisesti ohittanut kroppani viestit ja mennyt eteenpäin niinkuin mitään ei olisi käynytkään. Tosiasiassa satutin pari viikkoa sitten kylkeni. Kesken treenin kyljestä kuului pienen pieni rusahdus, mitään viiltävää kipua en tuntenut, joskin lopputreenin ajan kylki oli hieman arka. Jatkoin viikko-ohjelmaani lähes normaaliin tapaan kyljen tuntemuksia kuunnellen. Tässä vaiheessa voisi toki jälkiviisana sanoa, että en suinkaan tarpeeksi herkällä korvalla kuullostellut oloani. Ajattelin jo, että koko juttu on taakse jäänyttä elämää, mutta eipä se ihan niin mennytkään. Viikko sitten astelin treeneihin normaaliin tapaa ja jo ennen tunnin alkua tunsin kipua kyljessä. Viikon kohokohtana oleva tunti muuttuikin yllättäen tuskaiseksi kellon katsomiseksi. Siis, en (tietankään) poistunut tunnilta kesken kaiken vaan treenailin kilttinä (=tyhmänä) loppuun asti. Pyöräily kotiin oli oikea tuskien taival ja minulla oli vielä treenien vetokin edessä, onneksi en ollut vetovastuussa yksin. Illalla kotona tilanne oli jo siinä pisteessä, että hengittäminenkin sattui. En pystynyt istumaan, en makaamaan, enkä kävelemään kivutta. Totta tosiaan se kipu. Palauttelin mieleeni asiaa eli mitä kipu tarkoittaa? Lyhyesti sanottuna kipu on varoitusmerkki elimistöä kohdanneesta vammasta tai sairaudesta. Omalla kohdallani voin vain katsoa peiliin ja todeta itselleni, että kipua ei pidä ylenkatsoa ja jättää huomioimatta. Ja tätä tämän hetkistä kipua en oikeasti voikaan jättää huomiotta, se muistuttaa itsestään kyllä. Lähipiiristäni kuulin toteamuksen, että ethän sinä ikinä valita mistään kivusta. Johon jouduin vain toteamaan, että ehkäpä minua koskee nyt ihan oikeasti. Se on kumma juttu, miten ajatukset muuttuu tällaisenkin pienehkön tapauksen vuoksi. Omaa terveyttä pitää pääsääntöisesti niin itsestään selvyytenä, tai ainakaan sitä ei koskaan osaa arvostaa tarpeeksi. Paitsi tietenkin sitten, kun jotain sattuu, tulee kipeäksi tai loukkaa itsensä. Flunssassa sitä aina toivoo, että voi kunpa vain saisin olla taas terve ja terveenä... niin, terveenä sitä vaan painelee menemään ja muistaa iloita liian vähän siitä, että saa olla terve. Viikon huilailujen jälkeen oma vointini alkaa olla parempaan päin. Ihan kivuton ei kroppani vielä ole, mutta hengittäminen ei enää tee kipeää, joten sehän on suuri plussa jo. :) Ainiin, kävinhän tosiaan lääkärilläkin viime viikolla, ihan vaan siksi, että saisin mielenrauhan. Nopea arvio oli, että kenties kylkivälilihas on revähtänyt (tai vastaavaa) ja lepo on paras lääke toipumisen tiellä. Niinpä minä lepään, kunnes vointini on entistä ehompi. :) Lupaan jälleen itselleni, että kuuntelen korvat hörössä kroppani viestejä, sillä tästä kropasta minun on pidettävä huoli. |
Hanne Nousiainen*Joogaopettaja Liity sähköpostilistalleniArkisto
August 2020
Avainsanat
All
|