Tiedättehän, kun joku ystävä/tuttuva, jota ei ole pitkään aikaan nähnyt, kysyy mitä kuuluu, johon vastaat joko perinteisen: "ihan hyvää" tai "mitäs tässä, tätä samaa vanhaa". Tähän olen ainakin itse "syyllistynyt" usein. Mutta, miten muka vuodesta toiseen voi vaan kuulua samaa vanhaa? Eikö mikään asia ole muka muuttunut puolessa vuodessa tai vuodessa yhtään, edes vähän? Voisiko kysymykseen vaan vastata ihan rehellisesti sen päivän fiilisten mukaan, että mitä minulle oikeasti kuuluu? Vai, onko kyse siitä, että suomalainen ei halua kehuskella jos hänellä menee hyvin. Kel' onni on, se onnen kätkeköön -tyyliin. Joka tapauksessa minulle on viime aikoina, rehellisesti sanottuna, kuulunut oikein hyvää. :)
Aika ja ajankulku on jännä juttu. Ehkä itse on liian lähellä omaa elämää (heh) huomatakseen, mitä ja miten paljon kaikki oikeastaan muuttuukaan. Sitä vaan kulkee päivästä toiseen eteenpäin, kukin omassa maailmassaan. Olen viime aikoina huomannut ajatuksieni pyörivän oman elämän muutoksien ympärillä yhä useammin. Kuten otsikkokin enteilee, nämä muutokset liittyvät viimeisiin 730 päivään elämässäni eli kahteen vuoteen.
Mitä elämässäni tapahtui/oli meneillään 730 päivää sitten? Mitkä silloin läpikäymäni asiat vaikuttavat siihen, mitä tänä päivänä olen?! Huh… Niin paljon asioita on tapahtunut, että suurin haaste on pitää tämä kirjoitus järkevän pituisena. :) Kaksi asiaa kulminoituu ajankohtaan kaksi vuotta sitten, tai oikeastaan yksi asia johti toiseen ja siitä alkoi matka tähän päivään. Mennäänpä siis ajassa taaksepäin…
Helmikuussa 2013 minulla oli sitkeä flunssa, joka painui poskionteloihin ja sain antibioottikuurin ”helpottamaan” oloa. Helpotuksesta toki voi olla monta mieltä. Antibiootit paitsi aiheutti pahoinvointia myös niin järkyttävän kovaa vatsakipua, että lääkkeen ottamisen jälkeen pystyin vain makaamaan sikiöasennossa sängyllä ja odottamaan, että olo kohenisi. Jokaisen lääkkeen jälkeen kivut vaan muuttuivat kovemmiksi ja ruoka-aineet, joita pystyin syömään ilman pahoinvointia vaan harvenivat. Lopulta minun oli pakko jättää lääkekuuri kesken. Näin pääsin vatsakivusta eroon, mutta ruokavalioni pysyi edelleen suppeana. Tiettyjä ruokia ei yksinkertaisesti vain tehnyt mieli tai sitten ne aiheuttivat niin kovia vatsakipuja, että en halunnut ottaa riskiä ja palata takaisin kipujen maailmaan. Olin kyllä lukenut/kuullut puhuttavan antibiooteista ja niiden tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta tietyissä tilanteissa ja taudeissa, mutta olin kuitenkin ollut sitä mieltä, että lääke kuin lääke. Lääkäri määrää lääkkeen ja sitä otetaan, jotta tullaan terveeksi. MUTTA, tämä episodipa aukaisi silmiäni ja pisti miettimään, että kuuluuko lääkkeestä oikeasti tulla NÄIN hirveä olo?! En missään nimessä ole sitä mieltä, etteikö lääkkeillä olisi paikkansa, mutta kuuluuko poskiontelotulehdukseen määrätystä antibioottikuurista tulla näin kipeäksi ja jopa toimintakyvyttömäksi?
Noin kuukausi antibioottikuurin jälkeen, minulla alkoi elämäni ensimmäinen oikea ja virallinen talviloma. Olin lähdössä ystäväni kanssa etelän auringon alle ja lomatunnelmissa päätin tätä tilannetta juhlistaa nauttimalla lasin kuplivaa. Aarg, mikä virhe!!! Samanlaiset vatsakivut, jotka piinasivat minua lääkekuurin aikana, palasivat lähes yhtä kovina kuin kuurin aikaan pahimmillaan. Siitä se ajatus sitten lähti. Mietin hetken, mikä pointti on juhlistaa oikeastaan yhtään mitään alkoholilla. Se vain on ehkä tapana, mutta miksi? Mikä tilanteesta tekee yhtään juhlavampaa/hienompaa lasi kuplivaa kädessä?! En yksinkertaisesti keksinyt yhtään syytä, miksi minun pitäisi juoda edes sitä yhtä lasillista, kun jotain tapahtumaa juhlistetaan. Niinpä päätin, ettei minun pidäkkään, minun ei tarvitse enää juoda pisaraakaan jos en halua, ja siitä päivästä tähän päivään on kulunut reilut kaksi vuotta.
Nyt jälkeenpäin voisi oikeastaan sanoa, että tuosta ”kirotusta” antibioottikuurista lähti liikkeelle muutosten aikakausi. Monien minulle hyvien muutosten aikakausi. Ehkäpä voin jopa todeta, että sen kuurin ansiosta olen se, mitä tänä päivänä olen. Mitä muuta sen jälkeen sitten tapahtui? Se selviää tämän kirjoituksen osassa 2.
Siihen asti, moi! :)
Aika ja ajankulku on jännä juttu. Ehkä itse on liian lähellä omaa elämää (heh) huomatakseen, mitä ja miten paljon kaikki oikeastaan muuttuukaan. Sitä vaan kulkee päivästä toiseen eteenpäin, kukin omassa maailmassaan. Olen viime aikoina huomannut ajatuksieni pyörivän oman elämän muutoksien ympärillä yhä useammin. Kuten otsikkokin enteilee, nämä muutokset liittyvät viimeisiin 730 päivään elämässäni eli kahteen vuoteen.
Mitä elämässäni tapahtui/oli meneillään 730 päivää sitten? Mitkä silloin läpikäymäni asiat vaikuttavat siihen, mitä tänä päivänä olen?! Huh… Niin paljon asioita on tapahtunut, että suurin haaste on pitää tämä kirjoitus järkevän pituisena. :) Kaksi asiaa kulminoituu ajankohtaan kaksi vuotta sitten, tai oikeastaan yksi asia johti toiseen ja siitä alkoi matka tähän päivään. Mennäänpä siis ajassa taaksepäin…
Helmikuussa 2013 minulla oli sitkeä flunssa, joka painui poskionteloihin ja sain antibioottikuurin ”helpottamaan” oloa. Helpotuksesta toki voi olla monta mieltä. Antibiootit paitsi aiheutti pahoinvointia myös niin järkyttävän kovaa vatsakipua, että lääkkeen ottamisen jälkeen pystyin vain makaamaan sikiöasennossa sängyllä ja odottamaan, että olo kohenisi. Jokaisen lääkkeen jälkeen kivut vaan muuttuivat kovemmiksi ja ruoka-aineet, joita pystyin syömään ilman pahoinvointia vaan harvenivat. Lopulta minun oli pakko jättää lääkekuuri kesken. Näin pääsin vatsakivusta eroon, mutta ruokavalioni pysyi edelleen suppeana. Tiettyjä ruokia ei yksinkertaisesti vain tehnyt mieli tai sitten ne aiheuttivat niin kovia vatsakipuja, että en halunnut ottaa riskiä ja palata takaisin kipujen maailmaan. Olin kyllä lukenut/kuullut puhuttavan antibiooteista ja niiden tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta tietyissä tilanteissa ja taudeissa, mutta olin kuitenkin ollut sitä mieltä, että lääke kuin lääke. Lääkäri määrää lääkkeen ja sitä otetaan, jotta tullaan terveeksi. MUTTA, tämä episodipa aukaisi silmiäni ja pisti miettimään, että kuuluuko lääkkeestä oikeasti tulla NÄIN hirveä olo?! En missään nimessä ole sitä mieltä, etteikö lääkkeillä olisi paikkansa, mutta kuuluuko poskiontelotulehdukseen määrätystä antibioottikuurista tulla näin kipeäksi ja jopa toimintakyvyttömäksi?
Noin kuukausi antibioottikuurin jälkeen, minulla alkoi elämäni ensimmäinen oikea ja virallinen talviloma. Olin lähdössä ystäväni kanssa etelän auringon alle ja lomatunnelmissa päätin tätä tilannetta juhlistaa nauttimalla lasin kuplivaa. Aarg, mikä virhe!!! Samanlaiset vatsakivut, jotka piinasivat minua lääkekuurin aikana, palasivat lähes yhtä kovina kuin kuurin aikaan pahimmillaan. Siitä se ajatus sitten lähti. Mietin hetken, mikä pointti on juhlistaa oikeastaan yhtään mitään alkoholilla. Se vain on ehkä tapana, mutta miksi? Mikä tilanteesta tekee yhtään juhlavampaa/hienompaa lasi kuplivaa kädessä?! En yksinkertaisesti keksinyt yhtään syytä, miksi minun pitäisi juoda edes sitä yhtä lasillista, kun jotain tapahtumaa juhlistetaan. Niinpä päätin, ettei minun pidäkkään, minun ei tarvitse enää juoda pisaraakaan jos en halua, ja siitä päivästä tähän päivään on kulunut reilut kaksi vuotta.
Nyt jälkeenpäin voisi oikeastaan sanoa, että tuosta ”kirotusta” antibioottikuurista lähti liikkeelle muutosten aikakausi. Monien minulle hyvien muutosten aikakausi. Ehkäpä voin jopa todeta, että sen kuurin ansiosta olen se, mitä tänä päivänä olen. Mitä muuta sen jälkeen sitten tapahtui? Se selviää tämän kirjoituksen osassa 2.
Siihen asti, moi! :)
RSS Feed
