Category: Varkala

Hyvää joulua ❤️

12/23/2018

Vietän tänä vuonna elämäni neljännen jouluni ulkomailla. Jos totta puhutaan niin palmupuiden katveessa 30 asteen lämmössä ei välttämättä ihan pysty sisäistämään sitä, että nyt tosiaankin on joulu. Joululauluja kuulin ensimmäisen kerran viime viikolla, kun olin piipahtamassa Sri Lankassa. Siellä ollessani vasta tajusin ihan kunnolla, että kohtahan tosiaan on joulu.

Tuntemukseni on, että joulu on ollut kaikkien huulilla vasta tällä viikolla ja jokainen tuttuni täällä kysyy, mitä teen jouluna. Jos totta puhutaan en ole tullut asiaa ajatelleeksi. Minulle joulu on ainakin tänä vuonna päivä muiden joukossa. Eli suunnitelmani eivät todennäköisesti poikkea normaaleista arkiaskareista millään tavoin.

Jouluviikko on tuonut mukanaan myös hieman kaipuuta. Lievällä kaiholla seuraan sosiaalisessa mediassa ystävieni jouluvalmisteluita sekä rengasladyjemme joulupostauksia. Kotipuolesta saapuvat hyvän joulun toivotukset ovat myös herkistäneet minut useampaankin otteeseen. Mutta niinhän se on, että kaikilla unelmilla on "hintansa", olipa kyse sitten unelmien toteuttamisesta tai unelmien todeksi elämisestä.

Täältä palmupuiden katveesta ja auringonpaisteesta haluan toivottaa sinulle oikein ihanaa joulun aikaa ja maagista uutta vuotta 2019!

Hanne ❤️

PS. Jos haluat jatkossa pysytellä vielä paremmin ajantasalla kuvioistani, tilaathan uutiskirjeeni tästä.

0 Comments

Koti on siellä, missä sydän on

11/24/2018

0 Comments

Kaksi viimeisintä postaustani ovat liittyneet joogaan ja aikomukseni oli jatkaa samalla linjalla, mutta sitten jotain muuta tuli mieleeni, jotain jonka olen havainnut viimeisen kahden kuukauden aikana, kun olen ollut Intiassa. Oho, aika todellakin rientää. 😅

Olen maininnut aiemminkin, että unelmani on ollut elää jossain muualla kuin Suomessa pimeänä ja kylmänä talvi aikana. Talvesta itseasiassa tuli vuosien varrella aina vain vaikeampi ja vaikeampi minulle. Enkä edes yrittänyt teeskennellä pitäväni talvesta, edes vähän. Päätin vain yksinkertaisesti vihata talvea. Ja ehkäpä siinä on syy, miksi olen täällä nyt. 😊 Tai yksi syy ainakin. Kuluneet viikot ovat todistaneet minulle, että unelmat todellakin voivat toteutua jos niitä päättää lähteä toteuttamaan. Ja jos Indonesiassa ollessani mietin, mitä tapahtuu, kun kaikki unelmat toteutuvat, niin nyt sitä ei tarvitse enää miettiä. Tiedän, että tämä on aika, kun elämästä tulee nauttia täysin rinnoin. Tämä on aika elää unelmaa.

Olet varmaan kuullut sanonnan: Koti on siellä, missä sydän on. Ja viime viikot ovat opettaneet minulle vihdoinkin, mitä tuo sanonta oikeasti tarkoittaa. Ensimmäistä kertaa, niin kauan kuin jaksan muistaa, tunnen olevani kotona. Minun on todella todella hyvä olla täällä, enkä löydä mitään syytä haikailla minnekkään muualle. Jos satut/sattuisit olemaan täällä, voit/voisit nähdä minun kuljeskelevan kaduilla lauleskellen tai vähintäänkin hyräillen, katsellen taivaalle, ihastellen ohi lipuvien pilvien kauneutta tai vaan huokailevaan todella syvästi. Kyllä, se olen minä, nauttimassa elämästä, eläen tätä hetkeä ja ihmetellen, miten kaikki vaan voi tuntua niin oikealta. Se olen minä onnellisena. ❤️

Toivon, että tämä kirjoitus tuo auringon säteitä ja lämpimän tuulahduksen päivääsi. Toivon myös, että missä ikinä oletkin, sinä myös olet löytänyt kotisi ja sydämesi samasta paikasta tällä nimenomaisella hetkellä ja henkäykselläsi.

Be happy for this moment, this moment is your life. ❤️

PS. Ensi viikko tuo mukanaan jotain erityisen jännittävää, pysyhän kuulolla jos yhtään kiinnostaa, mistä nyt mahtaa olla kyse. 😘

0 Comments

Carpe diem - Tartu hetkeen, osa 2

6/11/2018

0 Comments

Pettymyksekseni joudun toteamaan, että minusta ei tullut surffaria. 😉Monsuunikautta lähestyttäessä merenkäynti oli ihan omaa luokkaansa ja ylipäätään veteen pääseminen laudan kanssa oli melkoinen haaste. Siellä kuitenkin räpiköin noin puolitoista tuntia, koettaen päästä ratsastamaan aallolla, mikä ei valitettavasti toteutunut. Kuitenkin olen todella iloinen, että yritin.

Koko lomani oli täynnä ihania kohtaamisia. Yhtenä päivänä olin palaamassa "kotiin" North Cliffiltä (joka on noin kilometrin päässä) ja kiipesin jyrkkää mäkeä ylös samalla katsellen olkani yli merelle, jälleen kerran lumoutuneena tuosta näystä. Yhtäkkiä melkein törmäsin erääseen intialaiseen mieheen, hämmilläni, omissa ajatuksissani vain hymyilin hänelle, pyysin anteeksi ja jatkoin matkaani. Noin puolen kilometrin päässä kuulin jonkun huutavan jotain. Käännyin ympäri ja se oli tämä mies. Pysähdyin, hänen kävellessä minua kohti. Hän tervehti minua ja sanoi, että energia, joka kasvoiltani välittyi, oli jollain tapaa ainutlaatuista ja erityistä ja hän vain halusi tulla kertomaan sen minulle. Juttelimme hetken ja jatkoimme sitten matkaamme eri suuntiin. Myös hotellin vieraat olivat ihan omaa luokkaansa ja jokaisen seurassa oli mukavaa ja välitöntä viettää aikaa. Jokainen noista vieraista myös omalla tavallaan inspiroi jollain elämän osa-alueella minua. Toki myös henkilökunta oli aivan omaa luokkaansa, jokainen heistä sai oloni tuntumaan kotoisaksi. ❤

Kun lomaa oli takana reilu viikko aloin olla tosi harmissani kotiinlähdöstä. Minusta tuntui, että en ollut vielä valmis jättämään Intiaa taakseni. Niinpä mietiskelin päivän verran tilannetta ja päädyin jatkamaan lomaani kolmella päivällä. Ja onneksi jatkoin. Noiden päivien aikana minulla oli mahdollisuus suunnitella hieman tulevaa ja tavata suunnitelmieni tiimoilta joogaopettajani, joka asuu Varkalassa. Tämän vuoksi sain elämääni uuden ystävän, Evelynen, jonka kanssa saimme kunnian olla hotellin kaksi viimeistä asiakasta ennen sen sulkeutumista monsuunin ajaksi. Olimme myöskin etuoikeutettuja osallistumaan henkilökunnan päätösbileisiin, jossa naurua ja hauskoja hetkiä oli riittämiin. 😊

Seuraavana aamuna lähdimme Evelynen kanssa kohti lentokenttää ja aikanaan kohti Delhiä. Olin lähdöstä todella surullinen ja itseasiassa en muista, että oisin koskaan aiemmin jostain paikasta lähtiessäni itkenyt, mutta nyt koin senkin. Tuntui kuin jotain olisi vielä jäänyt kesken tai jotain minusta olisi jäänyt Intiaan. Vielä seuraavana aamuna, kun kuljin kohti Finnairin konetta päämääränäni Helsinki, vuodatin krokotiilin kyyneleitä. Toki upgrade Finnairin business -luokkaan vähän helpotti tuskaani 😉, mutta ei vienyt sitä ihan täysin mukanaan.

Matkakertomukseni grande finale on vielä kertomatta. Intia opetti minulle vihdoin täydellisesti sen, että elämä on nyt. Kuten tässä on jo muutaman kerran tullut todettuakin, mutta alleviivaan vielä tuota tässä kertaalleen. Ja suurin asia tai päätös, minkä matkallani tein oli se, että otan lopputilin. Tämä asiahan oli jo ollut mielessäni jonkin aikaa ja kai ainoa kysymysmerkki asian tiimoilta oli se, että milloin ja toki olen punnustellut tämän tiimoilta eri vaihtoehtoja. Oikeastaan tämä asia on todella mielenkiintoinen siinä mielessä, että vuosikausia minun suurin haaveeni oli saada vakituinen työpaikka ja jonka vuosi sitten vihdoin sain. Kuitenkin tuo työ vie minua ja energiaani kaiken aikaa pois sieltä, minkä koen olevan se minun dharmani. Todellinen intohimoni; asia, joka antaa minulle niin paljon iloa jokaikinen päivä, ja se on jooga ja joogan opettaminen.

Bring it on ❤

Kerrottakoon, että minulla ei tällä hetkellä ole mitään varmuutta tai edes tarkkaa suunnitelmaa tulevaisuuteni varalle, (mutta kukapa meistä tarkalleen tietää, mitä huominen tuo tullessaan?), minulla on kuitenkin silti vahva tunne, että olen nyt oikealla tiellä, vaikkakin tämä tilanne onkin niin pelottava. Voisin valita turvallisen vaihtoehdon ja tyytyä siihen, elämättä elämääni täysillä. Mutta olen mielestäni nyt tai ei koskaan päätöksen edessä ja jos en tee tätä nyt, koen, että tulen aina vain tyytymään johonkin helppoon ja turvalliseen. Siispä minun valintani oli NYT.

Elämässämme kadumme vain mahdollisuuksia, joihin emme tarttuneet. ~Lewis Carroll

Carpe diem - Tartu hetkeen. ❤

0 Comments

Carpe diem - Tartu hetkeen, osa 1

6/4/2018

0 Comments

Kerroin viime postauksessa, että Intiasta Suomeen palasi eri ihminen, joka sinne lähti. Ehkä siis on paikallaan jakaa teille hieman tuota seikkailua. Vaikka matka oli pitkä (noin 30 tuntia) ja todella uuvuttava en voinut muuta kuin huokailla maailman kauneutta. 😍Maa ilmasta on jotain täysin käsittämätöntä katseltavaa ja se jättää minut jokaikinen kerta täysin sanattomaksi. Pitkän matkan päätteeksi määränpäässä onneksi odotti sovitusti huone, josta löytyi myös sänky. 😊Paikka, josta loman aikana muodostui minulle hyvinkin rakas, oli nimeltään Soul & Surf. Nimikin sen jo paljastaa, että hotellissa keskitytään nautitimaan sielullisista aktiviteeteista eli joogasta ja surffauksesta.

Ensimmäisenä iltana, kun olin asettautumassa nukkumaan pikkuinen gekko kulki huoneeni seinän poikki. Tuumailin siinä itsekseni, että ok, saat asua täällä, koska olet niin söpö. Vähän ajan päästä halkaisijaltaan noin 5 cm pituinen hämähäkki kulki samaisen seinän poikki minusta katsottuna vastakkaiseen nurkkaan huonetta. Hetken ajan hain katseellani jotain kättä pidempää, millä saisin tuon hämähäkin häädettyä pois huoneestani. Kun tajusin, että mitään sellaista ei ollut ulottuvilla, en voinut muuta kuin toivoa, että otus ei ole myrkyllinen. Varmuuden vuoksi nukuin valot päällä (ja toinen silmä raollaan), jotta minulla olisi näköyhteys tuohon otukseen kaiken aikaa. Aamun koittaessa olin tietenkin nukahtanut ja hämähäkkiäkään ei enää näkynyt missään, kai se oli löytänyt paremmat oltavat jonkun toisen huoneesta. 😉

Lähdin matkalle hakemaan ennen kaikkea tilaa joogalle ja aikaa Ayurveda opintojeni päättämiselle. Yksin matkustamisessa on sellainen erityinen vivahde, että silloin on vähän jopa pakko olla sosiaalinen silloinkin, kun haluaisi vaan kääntää selkänsä muille ja olla omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Ensimmäisenä aamuna päädyin aamiaiselle henkilökunnan kanssa sillä muut vieraat olivat surffaamassa. Aamu alkoi rennolla jutustelulla ja minut otettiin vastaan yhtenä jengin jäsenenä, mikä tietenkin tuntui erityisen ihanalta. ❤

Olin varannut itselleni yoga week ja soul week -ohjelmat. Mikä tarkoitti, että kahden viikon aikana sain joogata 12 tuntia, lisäksi minulla oli mahdollisuus osallistua neljälle pranayma/meditaatio tunnille, yhdelle yksityistunnille ja yhteen hierontaan. Paikan joogashala oli hotellin katolla, jossa iltatunneilla pääsi nauttimaan silmiä hivelevästä näkymästä, kun aurinko laski Arabian mereen. 😍

Ensimmäisenä iltana (ja itseasiassa melkein jokaisena iltana) valitsin illalliselle helpon vaihtoehdon ja jäin hotelliin syömään. Illalliselle mennessä törmäsin Sveitsissä asuvaan italialaiseen Stefanoon ja hänestä sain myös seuraa illalliselle. Stefanon kanssa kävimme mielenkiintoista keskustelua muun muassa dharmasta ja ayurvedasta. Jännä juttu, miten syvälliseen keskusteluun voi ajautua ventovieraan ihmisen kanssa. Kai se, että toisesta ei tiedä mitään, tekee asian helpoksi. Mutta tässä jälleen hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun jaksaa olla sosiaalinen.

Päivärytmikseni muodostui viettää aamiaisen jälkeen noin kaksi tuntia opiskellen tai töitä tehden. Toki tällainen päivärytmi Intian lämmössä oli usein niin rankkaa ja veronsa vaativaa, että välillä oli aivan pakko ummistaa silmät aurinkotuolissa maaten. 😉 Vaikka aamun joogat alkoivat vasta klo 8.30, koin toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeaksi tuon aamuheräämisen. Pitkästä aikaa koin myös, miten joogaopettajan kaunis puhe shavasanan (=loppurentoutus) aikana, voi saada kyynelehtimään. Toiveeni oli, että olisin noista puheista voinut ammentaa jotain myös itselleni ja omille joogatunneille, mutta jälkeenpäin minulla ei ollut mitään mielikuvaa, mikä minut herkisti.

Koska Soul & Surfin ilmapiiri, tunnelma ja puutarha olivat niin syleilyynsä sulkevia, meni minulta kokonaiset kolme päivää ennekuin sain itseni rannalle. Kyseinen matka oli siis niinkuin vaativa kuin puutarhasta rappusten alas kävely. Kävelin vesirajassa miettien seuraavaa missiotani, joka oleellisesti tuohon rantaan liittyi. Ihan ensimmäiseksi tarkoitukseni oli kirjoittaa paperille ylös asioita menneisyydestäni, joista olin valmis päästämään irti. Puutarhaan palattuani tartuin tuumasta toimeen. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuijottelin tyhjää paperia edessäni ja koin hyvinkin herkän hetken asian äärellä. Lopulta sain myös tekstiä paperille. Auringonlaskun aikaan palasin rannalle tuo kirjoittamani paperi ja tulitikut mukanani valmiina polttamaan kyseisen osan menneisyyttäni ja päästämään irti siitä, mitä en enää halunnut kantaa mukanani.

Aamupäivän rutiineihini kuului paitsi opiskelu/työskentely myös minulle hyvinkin meditatiiviseksi muodostunut meren tuijottelu. Joka kerta koin yllättäviä tuntemuksia tuon näkymän edessä. Myöhemmin mietin sen johtuvan hetkessä elämisestä; siitä, että jokainen aalto on tietyllä tapaa erityinen, eikä koskaan tule toista samanlaista aaltoa. Ne muuttuvat koko ajan; meri muuttuu koko ajan. Vähän niinkuin elämäkin. Ja tämä kaikki pohdinta sai minut tajuamaan hyvin selkeästi sen, että elämä on tässä ja nyt.

Intia ei ollut koko aikaa pelkkää ihanuutta ja lovee 😉 vaan koin siellä myös turhautumisen tunteita. Turhauduin itseeni erään joogatunnin aikana. Huomasin kesken tunnin, että pusken itseäni pidemmälle kuin mihin kehoni on juuri sillä hetkellä valmis menemään. Ja vaikka tajusin tämän, jatkoin harjoitustani samaan malliin. Varmaan on sanomattakin selvää, että tämä sai minut turhautuneeksi ja jopa vihaiseksi. Se oli kaikkea sitä vastaan, mitä itse opetan ja siltikään en kuunnellut itseäni vaan puskin itseäni harjoituksessa kaiken aikaa pidemmälle. Koetin miettiä, mistä moinen käytös johtui, mutta en vain ymmärtänyt itseäni ja toimintaani olleenkaan. Aivan kuin olisin tietyllä tapaa ollut koko tilanteessa täysin ulkopuolinen. Onneksi tuo kerta oli ainut laatuaan, jolloin suorittaja-Hanne otti minusta vallan. Ehkäpä se myös opetti minulle jotain.

Kun mietin päiviäni Intiassa, en voi olla miettimättä sitä, miten joka ikinen päivä herkistyin jostain. En edes aina tiennyt, mistä herkistyin, huomasin vain yhtäkkiä olevani kyyneleet silmissä. Ehkäpä Intia vapautti minussa jotain, mitä olin pitänyt sisälläni. Enkä kauheasti välittänyt siitä, missä olin tai ketä ympärilläni oli, vaan annoin tunteiden tulla.

Meren lisäksi matkalla tapahtui myös muuta, mikä sai minut tajuamaan hyvin selkeästi, että elämä on nyt. Soul & Surfin työntekijöille läheinen ihminen oli menehtynyt äkillisesti ja se sai koko porukan hetkellisesti pois tolaltaan. Eräänä aamuna koko jengi meni hotellin rantaan surffaamaan tämän menehtyneen henkilön muistoksi ja heittämään näin omalla tavallaan hänelle hyvästit. Heidän ele oli niin kaunis, täynnä välittämistä ja rakkautta, että me hotellin asukkaat vaan hiljennyimme katsomaan tapahtumaa. Ja tämä oli se asia, joka sai minut entistä selkeämmin tajuamaan, että elämä on nyt.

Ja se sai minut ihan ensimmäiseksi ilmoittautumaan aloittelijoiden Surffaus-tunnille.

Mitä sitten tapahtui? Se selviää myöhemmin. Pysyhän kuulolla.

0 Comments

Everything happens for a reason

3/26/2017

0 Comments

Vietin juuri talvilomani joogaretriitillä Intiassa. Jälleen kerran loma tuli juuri oikeaan saumaan työntäyteisen alkuvuoden jälkeen. Ihan stressitöntä ei loman alku ollut, sillä lakkotoimet Helsingin lentokentällä pistivät vielä jännittämään viime metreillä mahdollista lennon peruuntumista. Loppujen lopuksi lakkotoimet vaikuttivat matkaani vain sen verran, että lähtöaika muuttui puolella tunnilla myöhemmäksi. Paitsi omat myös lentokentän tunnelmat olivat erilaiset verrattuna miltein vuoden takaiseen lähtööni kohti Delhiä. Vapunaattona tunnelma oli miltei unelias, mutta tällä kertaa jo lähtevien lentojen taulu lukemattomine Cancelled mainintoineen kertoi päivän erikoislaatuisuudesta. Ruuhkaa en missään vaiheessa havainnut ja laukkunikin luovutin baggage droppiin jo ennenkuin lakko alkoi klo 15, toivoen, että se lopulta päätyy samaan kohteeseen kanssani.

Viimeksi matkaan lähtiessä minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä minua odotti reilun kuuden tunnin lentomatkan päässä. Nyt tilanne oli toinen, mutta kuitenkin hieman jännittävä. Delhissä minulla oli edessä vielä noin kahdeksan tunnin odotus ennen seuraavaa lentoa, sillä tällä kertaa määränpääni oli aivan eteläisessä Intiassa, Varkalassa, Keralassa. Joogaopettajani Shara ja Sachin perustivat viime vuonna toisen joogakoulun Varkalaan ja olin menossa heidän luokseen retriitille. Tämä tarkoitti sitä, että sain joogata 3 tuntia päivässä, ja lisäksi minulla oli mahdollisuus osallistua pranayama, filosofia ja meditaatio tuokioihin.

Majoituin Varkalassa Suddha Anand Yogshalan ashramiin. Ashram on yhteisö, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa asuvat. Ashramit ovat usein hyvin yksinkertaisia asumuksia, mikä helpottaa irrottautumista materiaalisuudesta. Ashrameissa ruoka on aina kasvisruokaa, alkoholi, tupakka (huumeet), eikä kahvi ole sallittuja. Alue koostui kahdesta eri rakennuksesta, meidän ashramissa asukkaita oli minun lisäksi yhdeksän. Tämän rakennuksen katolla oli myös shala eli paikka, jossa joogasimme. Ashrameissa vallitsee hiljaisuus ja rauhallisuus ja yleensä ympäröivä energia on hyvin onnellista. Tällaisista asioista pääsin nauttimaan ja myös aistimaan maaliskuun joogaoppilaiden tunnelmia heti tuoreeltaan muiden asukkaiden aloittaessa toista viikkoaan joogaopettajakoulutuksessa. Tunne oli itseasiassa todella hassu, sillä tiesin täsmälleen, mitä tunteita oppilaat kävivät läpi ja "varoitin" heitä, että tilanne ei seuraavalla viikolla itseasiassa helpotu yhtään. Oli kuitenkin ihanaa olla vain lomailijan roolissa aistimassa tunnelmia. Samalla tuumaten, että en taida koskaan haluta kokea tuota samanlaista stressiä uudelleen, mikä tarkoittaisi sitä, että 300 tunnin joogaopettajakoulutus ei kohdallani tulisi koskaan olemaan ajankohtaista.

Ashram ympäristöineen oli todella valloittava. Ashramin puutarhasta löytyi kookospalmuja, banaani-, guava-, papaija- ja cashewpuita. Hiljaisuutta ja rauhaa, juuri sitä, mitä eniten tarvitsin. Oli myös todella ihanaa ja mieltä lämmittävää, miten joogaoppilaat ottivat minut yhdeksi ryhmän jäseneksi välittömästi. On myös jännä huomata, miten joidenkin ihmisten kanssa yhteys syntyy välittömästi ensitapaamisesta. Ja vain viikon jälkeen huomaan taas sitoneeni elämänmittaisia ystävyyssuhteita ihmisten kanssa, joita en vielä pari viikkoa sitten edes tuntenut. Se, että jaamme samat koulutuksen aikaansaamat tunteet ja kokemukset, on ikäänkuin salaisuus kaikkien meidän osallisten välillä, jota kukaan muu voi ihan täysin ymmärtää. Ja se luo välillemme tietynlaisen yhteyden.

Ensimmäinen päiväni Varkalassa oli sunnuntai eli joogaoppilaiden vapaapäivä. Aamupalan jälkeen lähdimme rannan suuntaan ensin kahville ja sitten hetkellisesti loikoilemaan ja nauttimaan lämmöstä. Tykkään auringosta ja tykkään lämmöstä, mutta Varkalan aurinko tähän vuodenaikaan tuntui todella polttavan kuumalta ja koska varjoa ei ollut tarjolla, retket rannalle jäivät kaikkineen hyvin lyhyiksi. Kaikkiaan taisin kerrallaan viettää maksimissan noin tunnin loikoillen auringossa ja sinä aikanakin kävin jo meressä useamman kerran. Siltikin tuo kaikki oli vain niin ihanaa. Vain muutaman sadan metrin päästä ashramista löytyi mahtava Soul&Surf hotelli ja kahvila, jonka pitäjät olivat englantilaisia. Heidän valikoimissaan oli energiapalleroita (raaka) sekä vegaanisia ja gluteenittomia kakkuja. Kakkujen lisäksi tarjolla oli myöskin kahvia, jota ilman en vain voi enkä edes halua olla. Soul&Surf oli paikka, jonne suuntasimme aina lounaan jälkeen oppilaat opiskelemaan ja minä lueskelemaan tai muuten vain oleilemaan. Ja tietysti syömään niitä kakkuja, onnea oli, että ostimme aina erilaisia kakkuja, jota sitten kaikki innolla toistemme lautasilta närkimme. Soul&Surfissa oli myös leffailtoja, joten yksi leffakin tuli viikon aikana katsottua.

Yleisesti paikkana Varkala oli valloittava, meren läheisyys oli todella ihanaa ja toki myös lämpö. Verratessa pohjoiseen eli Rishikeshiin, jotain kuitenkin puuttui. Rishikeshissä kaipasin hieman meren läheisyyttä, sillä Gangan kylmyyteen en siellä halunnut pulahtaa, mutta nyt Varkalassa ollessa tajusin jonkun puuttuvan. Se oli Rishikeshin tietynlainen taianomaisuus ja harmonia sekä turvallisuus. Jäin eräänä iltana jumiin Varkalan South Cliffin ja North Cliffin puoliväliin ukkoskuuron yllätettyä minut. Kuuron pitkittyessä ja kellon lähestyttyä ilta seitsemää, minulle vain tuli tunne, että minun on päästävä takaisin ashramiiin, en tuntenut oloani ihan 100 % turvalliseksi illan jo pimentyessä, samaa tunnetta en koskaan tuntenut Rishikeshissä. Tämä oli hassua, sillä mitään epäilyttävää en kertaakaan todistanut, eikä mitään sellaista tapahtunut, minkä vuoksi minun olisi pitänyt olla varuillaan, mutta se oli vain se tunne.

Mites sitten se jooga? Olosuhteet joogalle oli otolliset, ilman kosteus ja lämpö sai harjoittelun tuntumaan vaivattomalta ja niin helpolta. Aamut alkoivat klo 7 astangajoogaharjoituksella ja klo 10 oli mahdollisuus osallistua filosian luennolle. Kohdallani filosian luennot jäivät yhteen kertaan. Muina päivinä lähdin tähän aikaan rannalle tai muuten käyskentelemään lähiympäristössä palaten ashramiin lounaalle klo 13. Tämän jälkeen myös joogaoppilailla oli vapaata, joten Soul&Surf oli tällöin poikkeuksetta määränpäänämme. Iltapäivä jatkuin klo 16.30 toisella joogaharjoituksella ja sen jälkeen rauhoituttiin vielä meditaation parissa ja olipa meillä naurujoogaakin yhtenä iltana. Viikon aikana tehdyt joogaharjotukset olivat todella antoisia ja vaikka välillä mentiin todella alkeiden tasolla koin, että niistäkin hetkistä opin todella paljon.

Kokonaisuudessaan viikko oli todella antoisa. Kaikki tapaamani joogaoppilaat olivat todella mahtavia persoonia. Tähän mennessä paras kiitos ja oivallus matkassa tuli viikko kotiutumiseni jälkeen. Eräs näistä uusista ystävistäni laittoi minulle viestiä, kertoen kuulumisia ja tunnelmia, kun heillä on kolmas viikko menossa koulutusta. Kuten aavistin (ja tiesin) kolmas viikko on vielä vaikeampi kuin toinen, (itse taisin viettää kolmannen viikon itkeskellen kaikkea) täynnä tunteiden vuoristorataa. Mieltä lämmitti suuresti myös kommentti, että ystäväni toivoi, että minä olisin vielä heidän luonaan. Mikä kertoi mielestäni siitä uskomattomasta yhteydestä, joka välillemme syntyi välittömästi ensimmäisellä tapaamisella. Viestiemme jälkeen tajusin myös sen, että seuraavan kerran kun menen Intiaan, suoritan siellä 300 tunnin opettajakoulutuksen. Niin, niin sitä sitten mieli muuttuu. Tälläkin kertaa Intia siis antoi minulle todella paljon niin kokemuksia kuin elämänmittaisia ystävyyssuhteitakin.

Everything happens for a reason. <3

0 Comments

Hyvää joulua ❤️

Koti on siellä, missä sydän on

Carpe diem - Tartu hetkeen, osa 2

Carpe diem - Tartu hetkeen, osa 1

Everything happens for a reason

Hanne Nousiainen

Arkisto

Avainsanat